Citypöllöllä haku päällä Tulosta Sähköposti
16.05.2014 10:32

 

Monet maalaiset  luulevat, että kaupungeissa ei olisi luontoa. Todellisuudessa Helsingissä luonto on aina lähellä. Itse asiassa täällä näkee paljon enemmän eläimiä kuin kesämökillä, varmaan siksi, että kaupungissa ihmiset ja luonto elävät tiiviisti lähellä toisiaan.

Viime yönä ikkunani takana huhuili seurankipeä pöllö. Siis ihan koko yön ajan ja korvia huumaavalla volyymillä. Putkiremonttimme timanttiporaus olisi hukkunut pöllön huhuilun alle, ja aamulla sillä olikin jo ääni käheänä. Parikymmenen metrin päässä kotoamme voi kuulla tikan näkuttelemasta puunrunkoa.

Pääsiäisenä näin metsäjäniksen napostelevan ruohoa kirkkaassa päivänvalossa Munkkivuoren kirkon pihalla. Talvella kaupungissa näkyykin nykyään enemmän jäniksen kuin citykanin jälkiä. Ketut ovat varmaan metsästäneet ison osan niistä. Näin kerran ketun omin silmin ylittämässä Ulvilantietä. Eräällä iltakävelyllä, kun olin pysähtynyt ihmettelemään jalkakäytävällä loikkivaa sammakkoa, pääni ohitse sujahti lepakko. Talin golfkentällä on havaittu jopa liito-orava sen jälkeen, kun kaupungin kiinteistölautakunta suositteli kentän kaavoittamista asuntorakentamiseen.

Nelosen ratikkapysäkin lähituntumassa kuljeskeli aikoinaan hirvi. Se tapahtui vain kivenheiton päässä lammikosta, jossa ui piisameita. Kun poikani oli pieni, vietimme aikoinaan paljon aikaa Munkin leikkipuistossa. Sen viereisellä  niityllä vilisi myyriä, joita haukat saalistivat. Kentän viereisessä pihlajassa laulaa joka kesä satakieli, samoin kuin muuten Töölössä pääministerin kesäasunnon kyljessä.

Tästä kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta pitäisi puhua enemmän. Luonnon ei tarvitse olla koskematonta ollakseen aitoa ja suojelemisen arvoista. Lähipuistikot ovat kaupungin asukkaille nykyään paljon tärkeämpiä virkistysalueita kuin vaikkapa luonnontilaiset metsät, joita niitäkin riittää pääkaupunkiseudulla. Tämä ajattelu ei ole vielä lyönyt läpi Suomessa, jossa kaupunkikulttuuri on nuori.

Kun kaupunginvaltuusto päätti asuntojen rakentamisesta Meri-Rastilaan, ympäristöjärjestöt kampanjoivat ihmeen ankarasti sitä vastaan. Järjestöt ikäänkuin heräsivät Koijärven jälkeisestä horroksestaan ja laittoivat palamaan kymmeniä tuhansia euroja kampanjansa lehti-ilmoitusten rahoittamiseen. Kuitenkin hyvin harva kaupunkilainen harrastaa pystymetsässä vaellusta. En minäkään, koska siellä ei ole vessoja.

Lähiluonto ja jopa yksittäiset puut tarjoavat stadilaiselle paljon tärkeämpiä luontokokemuksia. Silti mm. Vihreät ovat olleet hyväksymässä esimerkiksi Mechelininkadun suunnitelman, jossa töölöläisiltä kaadetaan rakkaita vanhoja lehmuksia. Se oli heille ok, koska tilalle saatiin pyöräteitä, ja nehän ovat nykyään tärkein osa kyseisen puolueen ideologiaa. 

 

Tarve ympäristönsuojelulle ei ole kuitenkaan kuollut, sen haasteet vain ovat nykyään erilaisia. Meidän pitää ymmärtää, että "luonnonsuojelija" ei enää tarkoita vasemmistohenkistä hippiä, joka harrastaa reppuvaellusta metsässä. Luonnonsuojelija on pikemminkin pikemminkin urbaani kaupunkilainen, joka haluaa säilyttää lähiluonnon kotipiirissään. Sen sijaan, että kutsumme lähimetsiköiden raiskaamista vastustavia kaupunkilaisia nimbyiksi, voisimmekin antaa heille tunnustusta moderneina, kaupunkilaisina luonnonsuojelijoina.

 

 

 

Viimeksi päivitetty ( 25.08.2014 15:20 )