Tässä katsaus mielipiteisiini:

 

Haluan tehdä työtä ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin puolesta. Päättäjien täytyy pitää huolta peruspalveluista, eikä pystyttää kalliita monumentteja. Kun helsinkiläiset maksavat veroja, heillä on oikeus odottaa, että ne käytetään mahdollisimman hyvään tarkoitukseen. Kun resurssit ovat rajalliset, täytyy keskittyä olennaiseen. Peruspalvelut kuten sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus ja päivähoito on asetettava etusijalle.

 

Olen toiminut näiden periaatteiden mukaan myös kaupunginvaltuustossa. Olen vastustanut Guggenheim-museon rakentamista Helsinkiin, jos siihen pitää käyttää veronmaksajien rahaa. Aloitteeni natriumglutamaatin poistamisesta lasten ruuasta kouluissa ja päiväkodeissa hyväksyttiin ja toteutettiin. Myös aloitteeni yksityisen päivähoidon tuesta ja uusien yksityisten päiväkotien perustamistuesta hyväksyttiin ja toteutettiin Helsingissä. Olen tehnyt kaupungille myös aloitteen homekoulujen ja -päiväkotien korjaamiseksi sekä palveluasuntojen rakentamisesta senioreille.

 

Arkipäivän turvallisuus on noussut monen huolenaiheeksi viime aikoina. Varsinkin lasten ja nuorten pahoinvointia täytyy ennaltaehkäistä tehokkaammin. Meidän täytyy pystyä tarjoamaan perheille apua, ennen kuin ongelmat paisuvat liian suuriksi. Yksinäisyys on ongelma kaikissa ikäluokissa, tarvitsemmekin siksi yhteiskuntaan lisää inhimillisyyttä ja läheisistämme välittämistä. Ihmisten vastuuta itsestään ja toisistaan ei voi ulkoistaa pelkästään julkiselle sektorille. Turvallisuuden takaamiseksi tarvitsemme kuitenkin myös riittävää järjestyksenvalvontaa. Kannatan poliisin määrärahojen lisäämistä, nykyään liian moni rikos jää ratkaisematta resurssien puutteessa.

 

Maapallo on ainoa kotimme, meidän on pidettävä siitä huolta. Suhtaudun ydinvoimaan periaatteessa myönteisesti, mutta meidän pitää tehdä ydinvoimassa yhteistyötä länsimaiden eikä Venäjän kanssa. Meidän pitää vähentää riippuvuutta itänaapurista tulevasta energiasta eikä lisätä sitä. Isänmaallisuus on minulle tärkeä arvo. Suomen turvallisuuspolitiikan pääasiallinen uhkakuva on yhä tänäkin päivänä Venäjä. Siksi armeijan määrärahoja ei saa leikata. Ruotsi ei meitä puolusta, eikä EU:lla ole yhtään divisioonaa, joten Suomen mahdollisuudet Nato-jäsenyyteen on selvitettävä. Suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus ovat sivistysvaltion perusta. Se ei silti tarkoita, etteikö maahamuuton ongelmista saisi puhua. Meidän täytyy torjua terrorismia ja kieltäytyä päästämästä ISIS-taistelijoiksi lähteneitä takaisin Suomeen.  

 

Olen huolissani Suomen talouden tilasta, joka mennyt huonoon suuntaan jo useiden vuosien ajan. Hallituksessa ja eduskunnassa ei ole ollut rohkeutta tehdä päätöksiä kurssin muuttamiseksi. Kuitenkin koko hyvinvointivaltion rahoitus perustuu terveeseen talouteen. Talouspolitiikalla luodaan se kakku, jota voidaan jakaa hyvinvointivaltiona. Suomalaisten yritysten kilpailukyvystä on pidettävä huolta sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla. Julkisen vallan tehtävä on luoda yrityksille dynaaminen toimintaympäristö ja taata niille pätevät työntekijät eli panostaa suomalaiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Kokoomus on yksilölähtöinen arvopuolue, jota kannattaa hyvin monennäköinen joukko suomalaisia. Ajattelen, että verotuksella rahoitetaan julkisia palveluita ja tasataan tuloeroja, mutta verotusta ei saa enää kiristää vaan päinvastoin keventää. Velkaantuminen on pysäytettävä. 

 

Sivistysvaltiossa sosiaaliturvan ja -palveluiden tehtävä on huolehtia ihmisistä, jotka eivät pysty pitämään huolta itsestään. Elämä on arvaamatonta ja kuka tahansa meistä voi yllättäen joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee apua. Yhteiskunnan tuki on kohdistettava sitä eniten tarvitseville. Samalla pitää muistaa, että arki voi olla taloudellisesti tiukkaa myös ihmisille, joiden täytyy selviytyä kohonneista elinkustannuksista pelkästään omilla tuloillaan.

 

Haluan vaikuttaa siihen, että saamme Suomen jaloilleen ja uuteen nousuun. Siihen tarvitaan konsensusta ja yhteistyötä kaikkien puolueiden välillä. Keskenään riitelemällä hallitus ei voi saada mitään aikaan. Kuulisin mielelläni sinulta, mitä haluaisit päättäjien tekevän Suomen hyväksi, tai mitä jokainen kansalainen voisi nyt tehdä Suomen hyvinvoinnin eteen. Uskon nimittäin, että jokaisen teoilla on vaikutusta! Lähetä minulle postia osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Jos edellä olevat mielipiteeni saivat Sinut tuntemaan, että näkisit näin ajattelevan ehdokkaan sopivaksi ihmiseksi päättämään yhteisistä asioista, niin tervetuloa mukaan vaalitiimiini! Helpoiten se tapahtuu laittamalla minulle postia osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen  tai lähettämällä viesti kotisivujeni palautelomakkeella.