CV

Olen Kokoomuksen kansanedustaja Helsingistä.

Ensimmäisellä kaudellani toimin eduskunnassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä sekä työ- ja tasa-arvovaliokunnan varajäsenenä.

Aiemmin olen toiminut Helsingissä kaupunginhallituksen jäsenenä, Vanhusneuvoston puheenjohtajana ja yleisten töiden lautakunnan ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana.

Olen vapaa-ajan kirkkonummelainen ja innostunut hyötykasvien viljelystä. Haluan pitää huolta koko pääkaupunkiseudun elinvoimaisuudesta ja hyvinvoinnista.

Synnyin Helsingissä vuonna 1971. Kouluaikoinani työskentelin myyjänä mattokaupassa ja lähettinä sairaalassa. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri sosiaalipolitiikasta ja kansantaloustieteestä.

Olen työskennellyt sosiaalipoliittisena virkailijana opiskelijaliitoissa ja analyytikkona Radiolinjalla. Olen lisäksi toiminut ylitarkastajana työministeriössä hallinnoimassa EU:n Sosiaalirahaston tukia ja valmistelemassa valtion budjettia.

Perhe

Olen syntynyt v. 1971 Helsingissä. Olen naimisissa ja minulla on teinipoika, perheeseemme kuuluu myös Joda-koira.

Koulutus ja työkokemus

Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto

Artikkeli kirjassa Hullu Akka! (toimittanut Mia Malmi), Like 9/2010

Kirja Vauvaa Vailla, Atena Kustannus oy 8/2007 ja LOISTOpokkarit 8/2009

Saatuani lapsen pitkän yrityksen jälkeen jäin kotiäidiksi.

Ylitarkastaja Työministeriössä 2002-2004

Analyytikko Radiolinjalla 2000-2002

Sosiaalipoliittinen sihteeri, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL 1998-2000

Kansanedustaja Anne Knaapin eduskunta-avustaja, 1998

Sosiaalipoliittinen sihteeri, Suomen Ammattikorkeakouluopiskelija yhdistysten Liitto, Suomen Kauppaopiskelijain Liitto, Suomen terveydenhuolto- ja Sosiaalialan Opiskelijoiden Liitto, Suomen Tekniikan Opiskelijoiden Liitto 1996-1997

Hallituksen jäsen, kokopäiväinen palkallinen luottamustehtävä, SYL 1995

Tilausmarkkinoija, Yliopisto-lehti 1993-1994

Lähetin ja myyjän työtä vuosien 1987-1990 varrella

Luottamustoimet

Kansanedustaja 14.4.2019 alkaen:

  • Liikenne- ja viestintävaliokunta (Jäsen) 19.04.2023–
  • Sosiaali- ja terveysvaliokunta (Varajäsen) 02.05.2019–17.06.2019, (Varajäsen) 18.06.2019–13.09.2021, (Jäsen) 14.09.2021–04.04.2023 (Jäsen) 28.06.2023–
  • Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (Jäsen) 18.06.2019–10.09.2021, (Varajäsen) 14.09.2021-04.04.2023, (Varajäsen) 28.06.2023 –
  • Kansaneläkelaitoksen valtuutetut (Varajäsen) 18.06.2019–
  • Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön valtuuskunta (Varajäsen) 18.06.2019–04.04.2023
  • Suuri valiokunta (Jäsen) 02.05.2019–17.06.2019

Hus valtuutettu ja tarkastuslautakunnan varajäsen 28.8.2019 – 7.10.2021

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen 7.6.2017 – 17.3.2021

Kokoomuksen 1. varakansanedustaja Helsingissä 19.4.2015 -14.4.2019

Uudenmaan maakuntavaltuusto, jäsen 2013 – 31.7.2021

Helsingin kaupunginvaltuutettu (kok) 1.1.2009 – 31.7.2021

EU:n alueiden komitean varajäsen 9.10.2017 – 16.10.2020

Helsingin yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja 7.10.2015 – 7.6.2017

Helsingin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 2013-2014

HSY:n eli Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen jäsen 2013-2017

Kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja 2013-2014

Helsingin Vanhusneuvoston puheenjohtaja 2011-2012

Helsingin asuntolautakunnan varapuheenjohtaja 2009-2012

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Munkkiniemen yhdistyksen hallituksen jäsen 2004

Helsingin kaupungin läntisen sosiaali- ja terveysjaoston varajäsen 1997-2000

Korkeasaaren eläintarhan johtokunnan jäsen 1997-1998

Opetusministeriön Opintotuen arviointitutkimuksen ohjausryhmän jäsen 1999-2000

Kuluttajatutkimuskeskuksen opintolainatutkimuksen johtoryhmän jäsen 1998-1999

Vakuutusoikeuden varajäsen/opintotukiasiat 1997-2000

Opintotukiasiain neuvottelukunnan varajäsen 1998-2001

Valtion asuntoneuvoston varajäsen 1995-1999

OPM:n opiskelija- ja nuorisoasuntoneuvottelukunnan varajäsen 9.3.1995-28.2.1998

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunnan jäsen 1993-1994

Opiskelija-asuntola Domus Academican johtokunnan jäsen 1993

Kokoomuksen asuntopoliittisen toimikunnan jäsen 1995-1999

Kokoomuksen ympäristöpoliittisen toimikunnan jäsen 1997-1999

Kokoomuksen eläkepoliittisen toimikunnan jäsen 1994-1996

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ympäristövaliokuntatyöryhmän sihteeri 1997-1999

Kokoomuksen eduskuntaryhmän työasiainvaliokuntatyöryhmän sihteeri 1995-1996

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan hallituksen jäsen 1994, sosiaalipoliittisen työryhmän puheenjohtaja ja työmarkkinapoliittisen työryhmän puheenjohtaja

Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnan ja opintotukilautakunnan jäsen 1994-1995

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön valtuuskunnan varapuheenjohtaja 1995 ja valtuuskunnan jäsen 1993-1997

YTHS:n terveydenedistämistyöryhmän jäsen 1995

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 1992-1993

-Kokoomuksen edustajistoryhmän puheenjohtaja

-sosiaalijaoston varapuheenjohtaja

-työllisyystyöryhmän puheenjohtaja

-eläketyöryhmän puheenjohtaja

Helsingin yliopiston Kansantaloustieteen laitoksen johtoryhmän varajäsen 1992-1994

Kansantaloustieteen Opiskelijat ry:n varapuheenjohtaja 1992