Töölö: Ruusulankadun asuntolan tulevaisuus esillä uudestaan Tulosta
10.09.2013 07:04

Töölössä Ruusulankatu 10:ssä sijaitseva Sininauhaliiton asuntola päihde- ja mielenterveysongelmaisille asunnottomille on taas ajankohtainen.

 

Jätin 11.9.2013 kaupunginvaltuustolle seuraavan aloitteen:

Esitän, että Töölössä Ruusulankatu 10:ssä sijaitsevan päihde- ja mielenterveysongelmaisten asunnottomien asuntola muutetaan kokonaan päihteettömäksi. Asuntolan asukasvalintaa on uudistettava sellaiseksi, että asuntolassa voisi asua vain henkilö, joka sitoutuu päihteettömyyteen. Nykyään asuntolan asukkailta ei edellytetä huumeidenkäytöstä luopumista.

On moraalisesti väärin ja epäininhimillistä tukea ja ylläpitää huumeidenkäyttöön perustuvaa elämäntapaa julkisin varoin. Kaupungin on käytettävä veronmaksajien rahoja sellaisten ihmisten auttamiseen, jotka haluavat päästä eroon päihteistä, mutta jotka eivät pysty siihen omin voimin. Kaupungin on suunnattava resurssinsa huumeidenkäytön tukemisesta niiden auttamiseen, jotka haluavat päästä irti huumeista.

Nykyisellään Ruusulankadun asuntolasta aiheutuu paitsi huumeisiin liittyviä ongelmia sen asukkaille, myös järjestyshäiriöitä asuntola ympäristölle. Sadan aktiivisen huumeidenkäyttäjän sijoittaminen on aikaansaanut asuntolan ympäristöön järjestyshäiriöitä ja rikoksia. Ongelmia on esiintynyt sekä asuntolan sisällä että noin kilometrin säteellä sen ympäristössä. Pahimmillaan tämä aiheuttaa kaupunkilaisten keskuudessa epäluuloa myös aitoja mielenterveys- ja päihdekuntoutujia kohtaan.

(Aloitteen allekirjoitti 29 valtuutettua, ja se tulee kaupunginvaltuuston käsittelyyn luultavasti keväällä 2014.) 

--

Kolumnini Töölöläisessä ennen aloitteen tekoa:

Asuntolassa ja sen ympäristössä on todettu lisääntyneitä järjestyshäiriöitä kesän aikana. Käytöshäiriöitä on ollut sekä asuntolan sisällä, että noin kilometrin säteellä sen ympäristössä. Tämä oli monen mielestä odotettavissakin, kun iso joukko aktiivisia huumeiden käyttäjiä sijoitettiin keskelle tiivistä vanhaa kaupunginosaa.  

Nyt kaupungille on tarjoutunut yllättäen ainakin teoreettinen tilaisuus perua tehty väärä päätös asuntolan sijoittamisesta Töölöseen. Kun kaupunki nimittäin aikoinaan kilpailutti asuntolalle palveluntarjoajan ja valitsi yhteistyökumppanikseen Sininauhaliiton, se teki kilpailutusprosessissa vakavia muotovirheitä. Aiheesta käytyjen oikeusprosessien jälkeen olemme tilanteessa, jossa kaupungilla ja Sininauhaliitolla ei olekaan voimassaolevaa sopimusta asuntolasta. 

Se tarkoittaa, että sopimus asuntolan palveluntuottajasta joudutaan nyt kilpailuttamaan kokonaan uusiksi. Apulaiskaupunginjohtaja ilmeisesti esittelee uuden kilpailutuksen Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnalle tämän syksyn aikana. Periaatteessa, jos kaupunki tällä kerralla valitseekin yhteistyökumppanikseen jonkun muun kuin Sininauhaliiton, saattaa myös asuntolan sijainti siirtyä Töölöstä muualle.

Mielestäni asuntolan sijoittaminen Töölöseen oli alun perinkin selkeä virhe. Tämänkaltaiseen laitokseen pitäisi ottaa asukkaiksi vain sellaisia asunnottomia, jotka sitoutuvat päihteettömyyteen. On väärin sijoittaa huumeiden käyttäjiä keskelle vakiintunutta rauhallista asuinaluetta ja lähelle kouluja ja päiväkoteja. 

Uutta sopimusta odotellessa sosiaali- ja terveysvirasto on käynyt Sininauhaliiton kanssa neuvotteluja siitä, miten asuntolasta johtuvia häiriöitä voisi vähentää. Erääksi keinoksi on sovittu asukasvalinnan kiristäminen sellaiseksi, että asuntolaan ei valittaisi sellaisia henkilöitä, joilla on kaikista vakavimpia päihdeongelmia. Asuntolassa on 96 asukasta ja heistä kuulemma vain 5% on selkeitä ongelmatapauksia. Tosin kovin merkittävää muutosta entiseen tuskin on odotettavissa. Asukkaiksi valitaan jatkossakin kovien päihteiden käyttäjiä, sillä käytännössä kaikilla asunnottomilla nuorilla on huumetausta. 

Toisena keinona kaupunki ja asuntola ovat sopineet ankarammista seuraamuksista rettelöitsijöille. Jos asukas aiheuttaa häiriöitä tai syyllistyy rikoksiin, hänet ihan oikeasti häädetään asuntolasta pois muualle. Nämä ovat kuitenkin vain lyhyen aikavälin ratkaisuja, pysyvänä ratkaisuna asuntola pitää siirtää Töölöstä syrjemmälle kaupungin laita-alueelle.

 --

Olen saanut aiheesta paljon palautetta töölöläisiltä asukkailta. Eräs heistä kirjoitti asuntolan poikkeuksellisesta henkilöstömitoituksesta, joka ei silti auta rauhoittamaan asuntolan tilannetta: 

"Yksikköön on sijoitettu pääosin ns. helppoja tapauksia, ja vain muutama erityistarpeinen. Kuitenkin asumisyksikön henkilöstömäärä on mitoitettu tehostetun tuetun asumisen mukaan. Huolimatta kaksinkertaisesta henkilöstömäärästä ongelmia ei pystytä hoitamaan. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että päihteet sallivat asumisyksiköt eivät yksinkertaisesti ole toimivia."

 --

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi 29.10. aloitteeseen seuraavan lausunnon:

"Helsingin kaupunki on vuonna 2008 päättänyt osallistua valtion ja kuntien väliseen pitkäaikaisasunnottomien vähentämisohjelmaan. Aiesopimukseen on kirjattuna toteutettavat hankkeet. Lähtökohtana on lakiin asuinhuoneiston vuokrauksesta perustuva Asunto ensin –periaatteen mukainen asuminen, johon järjestetään yksilölliset tukipalvelut. Tärkein tavoite on luopua asuntoloiden ja ensisuojien käytöstä ja korvata ne tuetulla asumisella. Helsinki on onnistunut tavoitteessaan ja eri puolille Helsinkiä on avattu tuetun asumisen yksiköitä.

Asunto ensin –periaatteen mukaisesti yksiköissä ei ensisijaisesti vaadita päihteettömyyttä, vaan tavoitteena on asunnon turvaamisella aktiivisesti vaikuttaa asukkaiden elämään siten, että heillä on saamansa tuen turvin mahdollisuus motivoitua muuttamaan elämäntapaansa.

Helsinkiin on valmistunut vuosina 2008-2013 pitkäaikaisasunnottomille n. 700 asuntoa asumisyksiköihin. Mikäli asukkaat kuntoutuvat, on mahdollisuus asuttaa heitä itsenäisiin pienasuntoihin. Helsingissä asumisen tuki -yksikön järjestämiin asumispalveluihin kuuluvat uuden konseptin asuntojen lisäksi päihdehuollon asumispalveluita, mielenterveysasiakkaiden asumispalveluita, tukiasuntoja ja hajasijoitettuja pienasuntoja. Vain päihdehuollon asumispalveluissa vaaditaan asukkailta ehdotonta päihteettömyyttä.

Ruusulankadun asumisyksikön lisäksi lähes kaikkien asumisyksiköiden naapurustolta tulee toiveita yksiköiden muuttamisesta päihteettömiksi. Kunnan tulee kuitenkin huolehtia asukkaistaan, myös kaikkein syrjäytyneimmistä. Sosiaali- ja terveyslautakunnan näkemyksen mukaan tuetun asumisen asumisyksiköitä ei voida muuttaa kokonaan päihteettömiksi, koska tällöin osa asutetuista joutuisi kadulle asunnottomaksi. Ruusulankadun yksikössä asuu monenlaisia asunnottomia ja heillekin tulisi suoda mahdollisuus elämäntavan muutokseen pitkällä aikavälillä. Palveluja järjestettäessä ja kehitettäessä käytetään hyväksi tutkimustietoa asunnottomien palvelujen järjestämisestä ja palvelujen toimivuudesta."